Studio

TATUOINTILIIKE

The Duck`s Tattoo & Piercing founded 13.1.1990

The Duck`s Tattoon perustaja Diego Villanello innostui tatuoimisesta 1980 luvun alkupuolella, mutta ei nuorena poikana voinut silloin vielä kuvitellakaan uraa tatuoijana. Suomi eli silloin vielä hyvin tatuointi köyhää aikaa ja lähimmät tatuointiliikkeet löytyivät Tukholmasta, eikä sieltäkään kuin yksi. Siihen aikaan ainoa mahdollisuus oli tehdä kuvia perhosneuloilla, joita sidottiin kiinni kyniin ja erilaisiin puikkoihin, väreinä käytettiin Rothring merkkisiä musteita.

Käsineulat vaihtuivat pikkuhiljaa partakoneista itsetehtyihin ”tatuointikoneisiin” ja myöhemmin Spaulding & Rogers tatuointivälineisiin, jotka surkeudestaan huolimatta edustivat siihen aikaan kuuluisimpia amerikkalaisia tatuointikoneita ja ainoita joita hän onnistui saamaan käsiinsä. Diegoa alkoi kiinnostaa enemmän ja enemmän tatuointien salat ja hän ryhtyi tilaamaan akateemiseen kirjakauppaan tatuointikirjoja ja lehtiä. Niitä kun ei siihen aikaan vielä suomessa tunnettu.

Italiassa asuessaan Diegolle tarjoutui tilaisuus päästä Italian vanhimpiin kuuluvan tatuointistudion omistajien Nando (r.i.p 2003) ja Giorgio Marinin oppiin ja sitä myötä alkoi uravalintakin selkiytyä.

 

Kuvat